Hoitohuone

Uusi hoitohuone 29.4.25 alkaen Myllypurossa!

Ajatus siitä millaisen hoitohuoneen haluan löytää, oli melko vahva. Tällä kertaa kuuntelin kehoa ja seurailin sen reaktioita erilaisiin kuviin, viesteihin ja lopulta paikkoihin, joissa kävin tutustumassa. Tuntemukset, joita sain eivät olleet selkeitä, mutta ihana lämpö sydämessä ja aito innostus paljasti lopulta sen, jonka halusin.

Löytämäni vuokrahuone sijaitsee Myllypurossa, melko karussa toimistorakennuksessa, joka ei itsessään ole kovin houkutteleva. Sijainti on kuitenkin hyvä, sillä rakennus on ihan Myllypuron metroaseman ja monia palveluja tarjoavan ostoskeskuksen vieressä. Aulatilassa on muutamia tuoleja, joissa voi odotella rauhassa. Tiedostan sen, että tämä ei ole lopullinen paikka, mutta alku kuitenkin uudelle toiminnalle.

Tarjoan hoitohuoneella hoitoja myös pian synnyttäville, tuleville vauvaperheellisille. Synnytyksen käynnistyshoito vyöhyketerapian avulla on todella rentouttava ja ihana hoito, jossa stimuloidaan lantion aluetta ja tuetaan synnytyksen käynnistymistä monin eri tavoin. Synnytys käynnistyy sitten kun kaikki on siihen valmiita ja joskus on päästettävä vanhasta irti ja antauduttava uudelle.

Olin muutama viikko sitten haastateltavana Me Naiset -lehteen ja haastattelu sai minut taas käymään läpi niin raskausaikaa kuin synnytystä. Synnytyksen etenemiseksi kehon ja mielen on oltava valmiita astumaan kohti tapahtumaa, jossa tehdään ihmeitä. Ja miten mieli ja keho reagoi heti synnytyksen jälkeen? Ei yleensä kovin leppoisasti. Itselläni oli niin monia kysymyksiä, niin monia uusia asioita! Että tässä tämä uusi pienenpieni ihminen nyt sitten on ja yksin minun vastuullani, miten se on mahdollista? Ja häntä tulisi osata hoitaa niin, että hän pysyy hengissä? Voisinko prosessoida tätä asiaa hetken?

Toisinsanoen, synnytykseen ja sen jälkeiseen aikaan ei voi oikeastaan valmistautua kovinkaan hyvin. Itseään voi kuitenkin harjoittaa kohtaamaan uusia asioita uteliaasti ja lempeästi. Minulla auttoi raskausjooga sekä doulan tuki. Suosittelen tekemään asioita, joista nautit. Kun kehossa on riittävästi oksitosiinia eli mielihyvähormonia, synnytys on helpompaa. Oksitosiini lisääntyy hellässä kosketuksessa, halauksessa, hieronnassa, lempeissä ja nautinnollisissa hetkissä, joissa on hyvä olla.

Tule siis kokeilemaan vyöhyketerapeuttista synnytyksen käynnistyshoitoa jo rv 39+0. Voit varata ajan hyvissä ajoin ja perua sen maksutta.

Scroll to Top