Valmistuin imetysohjaajaksi vuoden 2024 kesäkuussa Elonaskeleen Vauva-Akatemiassa

Ennen lapsen saantia en tiennyt mikä on imetysohjaaja. Olen todella iloinen siitä, että Imetyksen tuki ry tuottaa valtavasti laadukasta materiaalia ja jakaa tietoa kaikille ilmaiseksi monissa eri kanavissa.  He ovat myös esimerkillisiä laadukkaissa vertaistukitapaamisissa. Olen iloinen myös siitä, että minulla on imetysohjaajana taitoja havainnoida vauvan imuotteen tehokkuutta, auttaa löytämään hyviä imetysasentoja sekä tutkia vauvan suuta, mikäli siellä olisi sellaisia kireyksiä, jotka haastavat hyvän imuotteen saamisessa sekä hieromaan näitä alueita, mahdollisesti helpottaen tilannetta.

Mielestäni on aina niin, että sekä vauva että imettävä vanhempi tekevät parhaansa. Molemmat pyrkivät siihen, että vauva saa rinnasta ravintoa. Vauva ei voi sille mitään, jos on vatsassa ollessaan tai synnytyksen aikana saanut kehoonsa sellaisia kireyksiä, jotka sattuvat imettäjää eikä imettävä äiti voi sille mitään, että maito ruiskuaa ylt’ympäriinsä, kun hän ajatteleekin imetystä.

Miten sitten teen imetysohjaajan työtäni? Olen huomannut, että usein imetysohjaus on asia, jota kaikki imettävät asiakkaani haluavat, mutta he eivät vain tiedä sitä ensin. Se voi johtua siitä mielikuvasta, joka sanasta kumpuaa. Itse ainakin koin, että imetysohjaus on jotakin niin virallista ja kliinistä, että se oikein pelotti. Ainakin omalla kohdalla ja varmasti monilla muillakin on niin, että sellaiset asiat, jotka ovat vieraita, ovat yleensä pelottavia. Uskon, että pelko liittyy myös siihen, kuinka henkilökohtaiselle tasolle imetys johtaa. Voi nousta häpeän tunteita, sillä imetyshän on luonnollista ja sitä tehdään paljon, joten mikähän minussa on vikana, kun en sitä osaakaan. Ja kysehän ei ole siitä, etteikö imettävä vanhempi osaisi imettää. Kyse on lähes aina siitä, että imetysmyönteisyys ilmiönä ei ole kulttuurissamme sellaisella tasolla, että tieto ja taito kohtaisi synnyttäjän riittävän ajoissa.

Imetys on hyvin monimutkainen kokonaisuus, jossa monen pienen palasen on oltava kohdillaan, jotta se on ihanaa. Imetys voi sattua, se voi olla vauvalle niin raskasta työtä, että hän ei jaksa imeä riittävästi kasvaakseen, se voi olla sottaista tai aiheuttaa vauvalle masuvaivoja, kun hän haukkoo ilmaa syödessään. Vauva voi myös viihtyä rinnalla hyvin pitkään ja siitä huolimatta rinta voi tulehtua. Näitä ja monia muita erilaisia haasteita lähden selvittämään haastattelun avulla, jossa käyn läpi asioita ihan raskausajasta lähtien tähän päivään. Miten synnytys on edennyt ja mitä kaikkea sen jälkeen on tapahtunut? Sattuuko imetys? Miten vauva kasvaa?

Haastattelun jälkeen voidaan katsoa eri imetysasentoja, jos siinä kaipaa neuvoja. Perusperiaatteena hyvässä imetysasennossa on se, että sekä vauvalla että imettäjällä on hyvä ja rento olo. Vauvan pää on vapaa liikkumaan, kädet voivat liikkua vapaasti molemmin puolin rintaa ja imuote saadaan niin, että nenä ja rinnanpää ovat samassa linjassa, jotta vauva joutuu avaamaan suun isoksi ottaessaan rinnanpään suuhunsa. Vauvan kehon tulisi olla sellaisessa asennossa, jossa se ei kierry, pää on hartioiden keskellä suorassa ja lantio lähellä vanhemman kehoa, napa vasten napaa.

Imuote on myös tärkeä asia seurata. Tarkkailen sitä, miten vauva imee, liikkuuko leuka, kuuluuko nielemisääniä, millaisessa asennossa huulet ovat, miten imuote pysyy. Kuuluuko maiskutusta, onko vauvan vaikea hallita runsasta suihkuamalla tulevaa maitoa. Meidän koulutuksessamme opimme myös tutkimaan vauvan suuta. Käyn läpi kasvojen, huulten, suun sisäpuolisten lihasten sekä poskien tilannetta. Jos kireyksiä löytyy, annan hierontaohjeita tilannetta helpottamaan.

Scroll to Top