Vauvan hampaat ja yöimetys

Helmihammas

Huomasin lapsellani ensimmäisen hampaan jo 3kk iässä ja silloin selvisi, että hampaita tulee harjata heti niiden puhjettua. Näin ollen ostin ensimmäisen hammasharjan ja -tahnan. Aloimme harjoittelemaan tätä uutta taitoa yhdessä ihmetellen.

Vauva sai pitää harjaa kädessään ja tietenkin se menee suuhun. Näin hän sai totutella harjaamiseen ihan omatoimisesti. Ujutin välillä kättä niin, että hammas tulisi harjattua. Yhtäkkiä huomasin, että hammas olikin kadonnut! Ihmettelin asiaa ja selvisi, että kyseessä olikin helmihammas. Se on hampaan tapaan kauniin valkoinen ja kiiltävä, mutta ei kuitenkaan hammas, joka jäisi pysyvästi suuhun.

Jatkoimme hampaidenhoitoa helmihampaan katoamisesta huolimatta. Vähitellen ihan oikeita maitohampaita alkoikin näkymään. Muistan hyvin sen, että niiden puhkeaminen tuntui ikuisuudelta. Vauva oli kiukkuinen ja kipeän oloinen todella pitkään.

Hammaspesu kaksi kertaa päivässä

Minulla on ollut tarkkaa se, että hampaat tulee pestyä kaksi kertaa päivässä. Joskus harjaamisen toteuttaminen vaatii leikkiä ja hyvin harvoin tilanne sujuu mutkitta. Hyvin pian huomasin, että omien hampaiden pesu samaan aikaan lapsen kanssa motivoi lasta. Lapsi oppii hyvin paljon tärkeitä taitoja vanhempien, kavereiden ja muiden läheisten antamasta mallista. Välillä sitä huomaa, että lapsi on oppinut jotakin, mikä ei tunnu niin mukavalta. Hän saattaa leikin lomassa toistaa oppimiaan asioita ja onkin hauska huomata, miten hän käsittelee erilaisia asioita mielessään.

Yhteinen hammaspesu onnistui hyvin aamuisin. Illalla koin, että se kaksiminuuttinen, joka minulla kestää hampaiden pesussa, oli liian pitkä aika nukuttamisen hetkeen nähden ja kuvittelin, että nousen vielä tekemään jotakin itsekseni. Totuus oli toisenlainen, sillä saatoin nukahtaa vauvan nukutuksen yhteydessä ja omien hampaiden pesutaso heikkeni. Myönnettyä itselleni, että en jaksa enää nousta ylös reilun tunnin nukutuksen jälkeen, ryhdistäydyin asian tiimoilta ja nyt meillä on jatkunut pitkään tosi kiva yhteinen hammaspesuhetki iltaisinkin.

Hampaiden kehittyminen ja puhkeaminen (Hammaslääkäriliitto)

Hampaiden hoito 1-v. eteenpäin

Ensimmäinen hammastarkastus tehdään yleensä vuoden ikäisenä. Meillä se toteutettiin etätapaamisena ja silloin keskustelimme vauvan hampaiden kehityksestä sekä perheemme toimintatavoista. Mieleen jäi mm. se, että ksylitolivalmisteita voi syödä aika runsaasti päivän aikana.

Puhuimme myös imettämisestä. Olen huomannut, että imetykseen ja hampaiden hoitoon liittyen on monenlaista tietoa tarjolla. Usein kuulee, että yöimetystä suositellaan lopetettavaksi vuoden ikäisenä juuri hampaiden hyvinvointiin liittyen. Tämä on kuitenkin virheellinen ohje, asia ei ole näin yksiselitteinen.

Imetys ja hampaiden terveyden tukeminen

Imetys tukee hampaiden kehitystä. Hampaiden heikko harjaus, sokeripitoiset välipalat sekä vanhempien suun huono terveys vaikuttavat kokonaisuuteen valtavan paljon enemmän. Mikäli hampaat harjataan kahdesti päivässä fluorihammastahnalla, lapsi ei nuku tissi suussa vaan yöimetyksiä on yön aikana 1-2 ja päivän aikana vältetään lisättyä sokeria, imetys voi jatkua huoletta pitkään ilman että siitä olisi hampaiden hyvinvoinnille mitään haittaa.

Imetyksen tuen sivuilta löytyy artikkeli Hampaat ja imetys, jossa on kerrottu, miksi runsaista yöimetyskerroista on haittaa suun terveydelle. Yksi liittyy syljen eritykseen, joka on heikompaa öisin. Tällöin se ei huuhtele hampaita yhtä tehokkaasti kuin päivisin. Jos imetyskertoja tulee yön aikana useampia, voi se altistaa hampaiden reikiintymiselle.

Taaperoimetyksen terveyshyödyt 

Imetyksestä taaperoikäisenä on kuitenkin tutkitusti hurjan paljon terveyshyötyjä niin lapselle kuin imettäjälle. Taaperoimetyksen faktapankista löytyy lisää tietoa aiheesta. Tiivistetysti voi sanoa, että pitkäkestoinen imetys vahvistaa lapsen immuunipuolustusta ja vähentää aikuisena sairastumista 2-tyypin diabetekseen. Imettäjän osalta imetys vähentää pitkään jatkuessaan progressiivisesti riskiä sairastua erilaisiin syöpiin ja sydän- ja verisuonitauteihin. Mitä pidempään imettää, sitä vahvempi suoja 2-tyypin diabetekseen sekä rinta- ja gynekologisiin syöpiin.

Scroll to Top